BIODYNAAMINEN KRANIOSAKRAALISEMINAARI
Seminaarissa tutustutaan biodynaamisen kraniosakraalitereapian perusperiaatteisiin, kuten William Garner Sutherlandin tunnetuksi tekemään primäärihengityksen mekanismiin. Biodynaamisessa käsitteistössä myös Terveys ja Elämän Henki saavat paljon tilaa.
Hoitajan roolissa opit olemaan laajassa havaintokentässä ja siten vastaanottavainen primäärihengityksen erilaisille ilmenemistavoille. Näin tuet hoidettavan kehon itsesääteleviä voimia ja sen omia voimavaroja. Oikeanlaisella sanallisella kommunikaatiolla on suuri merkitys turvallisen ja vakaan hoitohetken rakentamisessa, joten sen laatuun kiinnitetään erityistä huomiota.
Tämä seminaari on osa 7-osaista koulutusta. Voit halutessasi osallistua vain tähän ensimmäiseen seminaariin. Seminaarin jälkeen voit päättää sitoutumisestasi koko koulutukseen, jonka viisipäiväiset seminaarit pidetään 3-4 kuukauden välein.
Seminaari soveltuu erinomaisesti kaikille kehon kanssa työskenteleville, mutta myös energiahoitajille ja psykologista työtä tekeville. Opiskeltavat aiheet vievät meidät ihmisen monesti unohdettuihin lähtökohtiin ja olomuotoihin. Niinpä kaikki muutkin ihmisyyden tutkimisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!